Hae tästä blogista

lauantai 25. tammikuuta 2014

ILTALAUKKU TÖLKIN AVAAJISTA


  Tunnen itseni voittajaksi, kun sain valmiiksi ensimmäisen pikkulaukun tölkin avaajista ! Monta iltaa siihen meni ja 243 klipsua , -eikä ihan virheetönkään tullut,mutta onpahan ihan "oma tekemä ". Monta kertaa piti aluksi purkaa, ennenkuin ymmärsin, miten päin klipsut pitää virkata ja kuinka käännytään kerrokselta toiselle . Yrityksen ja erehdyksen kautta asia lopulta avautui . Vetoketjun kiinnitykseen en ole oikein tyytyväinen , ompelin sen ensin käsin, mutta sitten lopulta koneella. Koneella ompelin myös laukkuun topakan vuorikankaan ja lopuksi kiinnitin koristeeksi 2 valkoista fimo-ruusua ja pitkän ketjun olalla kantamista varten.






torstai 23. tammikuuta 2014

KLIPSUTTELUA: KAULAKORU TÖLKIN AVAAJISTA

 

Klipsuaskartelu on vallannut mieleni viime päivinä. Sukulaiset ja ystävät on valjastettu keräämään tölkin avaajia eli ns. klipsuja. 

Tilasin oikein aiheeseen liittyvän kirjankin . Kirja on oivallinen apu klipsuilussa. 

Klipsupussukkaa/iltalaukkua olen jo aloittanut tekemään, mutta klipsulahjoituksia odotellessa tein muutaman korun , ohessa kuva kaulakorusta. Tämä ei ollut kovin vaikea , mutta laukun teko klipsuista vaatii jo melkoista perehtymistä eikä laukku synny ihan käden käänteessä . Klipsujakin laukku vaatii satoja , laukun koosta riippuen.

Tähän kaulakoruun lisäsin vielä korukiven . 



RANNEKORU TÖLKIN AVAAJISTA


Laukkuklipsuja odotellessa tein rannekorun kullanvärisistä klipsuista virkkaamalla .
Syntyi nopeasti ja vaivattomasti. Koru on umpinainen , mutta antaa sen verran periksi, että meni ainakin omaan ranteeseen. 
Korvakoruista myös kuva ohessa.  Korvakoruissa klipsut ovat mustia.


tiistai 22. lokakuuta 2013

ULKONA LUNTA , KORUISSA JADEA JA KIMALLUSTA

Ulkona on jo ensilumi ja vähän kylmää , mutta sisällä lämpimässä on kiva tehdä koruja. Menossa on taas melkoinen koruinnostus ! 
Jadekivi-helmet kiehtovat minua  ja värjättyinä niissä on paljon eri värejä  . Tein useita kaulakoruja syksyn väreissä, tässä niistä pari :
                                                        
Ylläolevassa korussa on Jadehelmien väleissä mustia ja vaal.pun./lilaa strassirondellia , sydän-salpalukko edessä ja kuparinvärinen , kaunis lehti-riipus kruunaa korun.

Kirjavia Jadehelmiä  ja veikeätä kumiputkea niiden välissä , laitoin koruun lukon, vaikka se ei välttämättä olisi sitä vaatinut. Tämä on niin pitkä, että menee juuri ja juuri kolminkerroin kaulalle. 

                                                      
  Viimeisenä on siro rannekoru, jonka tein irrallisista kapussipohjista yhdistämällä ne korulinkeillä (ns.kasilinkeillä ) . Ennen niiden yhdistämistä liimasin topakalla liimalla vihreät lasikapussit pohjiin. Salpalukko viimeistelee korun.

                                                     
                                              

torstai 26. syyskuuta 2013

MIESTEN KORUJA

Miesten korut ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Olen huomannut, että esim. maskuliinisia , miehille sopivia riipuksia on tarvikemarkkinoilla vähän. Minua pyydettiin huomioimaan myös miehet ja niinpä tein  kolme yksinkertaista kaulakorua miehiä ajatellen. Isänpäiväkin lähestyy vähitellen .



                                           
             Leijona nahkanauhassa

                                         
               Kotka pronssinvärisessä vahvassa ketjussa


                                        
             Ankkuri hopeanvärisessä ketjussa

torstai 12. syyskuuta 2013

VAIHTELUA


KENKIEN TUUNAILUA 




Välillä kaipaa vaihtelua koruilun ohessa.

Kirpputoreilta löytää usein kaikkea kivaa tuunailuun. 

Muutamalla eurolla löysin vanhoja korkkarikenkiä . Kuvia löytyy vanhoista lehdistä, lahjapapereista jne. Liimailin runsaasti kuvia kenkiin ja päällystin huolellisesti lakalla kauttaaltaan .

-Hauskaa ajanvietettä ja vain mielikuvitus rajana !

Vanhoja lusikoita yms. löytyy kirppareilta pikkurahalla myös koruiluun .



NEULEITA 

Talvisin tulee neulottua monenlaista . Viime talven oma "hittini"olivat ns.

lovikkalapaset . Niitä tuli tehtyä eri väreissä . 




 Sukkia ja kaulahuiveja röyhelölangasta :






keskiviikko 4. syyskuuta 2013

VÄRIÄ SYKSYYN



SYYSKORUJA

Syksy inspiroi tekemään värikkäitä koruja . Oranssia , punaista ja vihreätä mm. Kaikenlaiset värit ovat sallittuja .


                      Suurehkoja kivihelmiä ,-muistaakseni akaatteja ja fimoruusu ,
 
                      lehtisalpalukko  kruunaa korun.


                                                 Värien ilottelua



                             En ole aikoihin tehnyt koruja puuhelmistä. Nyt inspis yllätti .
                             Ylläolevan korun tein  satiininauhoista ja puuhelmistä .
                             Epäsäännöllinenkin voi olla kaunista .




           Mustaan puuvillanauhaan pujottelin harvakseltaan puuhelmiä ja tein
      solmuja . Lopuksi letitin kevyesti nauhat ja yhdistin oranssilla kivihelmellä .